Siirry pääsisältöön

Korttikuningas pelailee, vko 44







Tällä viikolla, 29.10 - 4.11.2018, tuli pelailtua tavallista vaihtelevammin. Päällimmäisin oli mielessä Pelaajien Valinta finalistipelien peluutus.

Tässä muutama nosto mitä tuli pelattua viikolla.

Blue Lagoon

Blue Lagoon

Pelaajien Valinta Vuoden perhepeli finalisti 2018. Peli on aluehallintaa, settien keräilyä ja reittien rakentelua sisältävä peli. Kaunis Tyynenmeren saarille sijoittuva peli on 2-4 pelaajalle. Säännöt ovat yksinkertaiset ja helposti omaksuttavissa. 

Pelissä pelaajat alkuun tutkivat saaristoa luomalla omilla nappuloilla ketjuja. Pisteitä saa monesta tavoitteesta: vierailemalla saarilla, omien nappuloiden enemmistöstä saarilla, pisin reitti saarien kautta ja kerätyistä esineistä. Peli jakautuu kahteen vaiheeseen: tutkimus- ja asutusvaiheeseen. Tutkimusvaiheessa pelaajat tehkevät pysyviä asutuksia, jota käytetään asutusvaiheen reittien luontiin. 

Peli on toisinaan todella tiukkaa vääntöä, mutta toisinaan peli lässähtää vaiheiden lopussa, kun huomaa, ettei oma peli etene pisteiden osalta - eikä välttämättä kenenkään osalta. Satunnaisuutta tuo esineiden ja toteemien sattumanvarainen sijoittelu pelilaudalle.

Gemblo


Toinen Pelaajien Valinta perhepeli -finalisti 2018. Tämän pelin tavoitteena on sijoittaa kaikki omat laatat kuusikulmion muotoiselle pelilaudalle. Jujuna on että laatta pitää sijoittaa tasan yhden kuusikulmion reunan etäisyydelle omasta laatasta siten, ettei väli ole kokonaisuudessaan estetty toisella värillä. Tästä seuraa, jos väli on estetty kahdella eri värillä, voi pelaaja sijoittaa laatan eli luikahtaa välistä uusille alueille. Peli päättyy, kun kukaan ei pysty sijoittamaan laattoja pelilaudalle. Miinuspisteitä tulee laattojen koon mukaan (laatan kuusikulmioiden lukumäärä). Vähiten miinuspisteitä saanut voittaa pelin.

Peli on hauska 2-6 pelaajan strategiapeli. Kaikkia laattoja on vaikea saada pelattua. Parhaimmillaan tämä peli on kuudella pelaajalla, koska koko pelilauta on käytössä. Muilla pelaajamäärillä osaa pelilaudasta käytetään, joka on hassun oloista.  Pelierät on nopeita. Pelikomponentit on värillistä muovia.

Murder of Crows


Litsan peli-illassa illan viimeisenä tuli pelattua Murder of Crows korttipeliä. Tässä pelissä pelaajan tavoiteena on muodosta sana 'murder' ensimmäisenä. Kortin toiminto tapahtuu, kun kortti pelataan pöydälle. Toiminnot ovat pääsääntöisesti toisiin pelaajiin kohdistuvia kuten korttien ottamista kädestä, tai kortin poistamista pelaajan edestä. Korteissa on myös kuvattu 1 - 3 korppia. Poistamalla kädestään vastaavan korppimäärän sisältävän kortin, pelaaja estää pelatun kortin tapahtuman itseensä. 

Peli on häijy 'siitäs sait' peli, jossa voi vaan odottaa mitä jäynää muut pelaajat tekevät. Pelierät lyhyitä, kun toiminnot oppii ulkoa. Hyvä filleri.

Star Wars Rebellion



Yritin järjestää pelipäivää kavereiden kanssa aiheena Twilight Imperium 4th edition. Aikataulujen yhteensopimattomuus aiheutti ettei riittävästi pelaajia saatu paikalle. Pelikaverin kanssa painuimme toiseen kaukaiseen galaksiin ja pelasimme Star Wars Rebellion peliä Rise of Empire lisäosan kanssa.

Rise of Empire lisäosa tuo mm. 'elokuvamaisen' taistelun peliin. Se on iso parannus, jossa pelaajalla on enemmän valintoja kuinka taisteluissa loppujen lopuksi käy. En pelaa ilman tätä lisäosaa.

Pelikaverini oli ensikertalainen Rebellionin kanssa. Hän pelasi kapinallisten väreissä. Voi sitä voivottelun määrää Imperiumin ylivoiman edessä. Viimeisellä mahdollisella hetkellä Imperium löysi kapinallisten tukikohdan. Kuinka ollakkaan, molempien puolien johtajat olivat paikalla. Lord Palpantine ja Mon Mothma ottivat mittaa toisistaan. Imperiumin noppatuuri ei riittänyt. Kunniakas voitto kapinallisille. Tätä täytyy saada pelattua lisää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Wizard - sääntölyhennelmä

Pelin kuvaus ja tavoite Wizard on tikkipeli, jossa pelataan useita kierroksia riippuen pelaajamäärästä (3-6 pelaajaa). Ennen kortien pelaamistä pelaajat tekevät tarjouksen kuinka monta tikkiä pelaaja voittaa kierroksen aikana. Kierroksen lopussa pelaajat saavat pisteitä saaduista tikeistä. Miinus pisteitä saa, jos asetettu tarjous ei totetutunut. Bonuspisteitä saa, jos tarjous toteutui. Peli koostuu useasta kierroksesta, joissa pelaajille jaettavien korttien määrä kasvaa kierroksesta toiseen. Ensimmäisellä yksi kortti, toisella kaksi kortia jne. Viimeisellä kierroksella jaetaan kaikki kortit. Jakamattomat kortit jätetään pinoksi kuvapuoli alaspäin. Alkuvalmistelut Yksi pelaajista valitaan luottomieheksi, jonka tehtävä on olla kirjuri ja jakaa kortit.  Korteista Kortteja on 60 kappaletta, jotka jakautuvat maittain Ihmiset (sininen) Kääpiöt (punainen) Haltiat (vihreä) Jätit (keltainen) Kunkin maan vahvint kortti on 13 ja heikoin 1. Lisäksi on  4 Velh

Dale of Merchants Collection

Dale of Merchants Collection on jatkoa aiemmin ilmestyneille Dale of Merchants 1 & 2 peleille. Dale of Merchants Collection on yhteensopiva aiemmin ilmestyneiden kanssa ja tuo lisää ominaisuuksia tähän hienoon korttipeliin. Aiemmista sarjan peleistä on kirjoittanut mm. Lautapeliopas ja Pöydällä . Tarkoitukseni on esitellä Dale of Merchants Collection pelin sisältöä. Käytän tästä eteenpäin DoMC lyhennettä. DoMC oli alunperin Kickstarter kampanja ilman scretch goaleja. Toisin sanoen, jälleenmyynti versio on saman kuin Kickstart versio. DoMC on saatavilla hyvin varustelluissa lautapelikaupoissa. Pelilaatikko on hyvin suunniteltu. Sen sisälle sopii kaikki aiemmat DoM pelit korttisuojitettuina. Mukana on organisointia varten kuvitetut ja nimetyt jakajat. Minun aiempi DoM kokoelma oli epämääräisessä pahvilaatikossa hujan hajan. Nyt olen tyytyväinen kun kaikki on yhdessä siistissä pelilaatikossa. Laatikossa on tilaa on vielä tulevalle Dale of Merchants 3 lisäosalle, josta on vahva

Dungeons&Dragons: Castle Ravenloft - pikasäännöt

Kuva BGG:stä Pelaajat tutkivat luolastoa Castle Ravenloftin alla ja selvittävät skenaario kohtaisen tavoiteen. Peli on yhteistyöpeli ja 1 - 5 pelaajalle. Alkuasetelmasta Valitse skenaario 'Adventure book' lehtisestä. Sekoita 'Monster', 'Encounter' ja 'Treasure' pakat. Pelaajat valitsevat sankarin. Lisäksi pelaajat ottavat sankarin figuurin ja Power kortit.  Jokaiselle pelaajalle jaetaan yksi aarrekortti, kuvapuoli ylöspäin pelaajan eteen. Ota esille kaksi 'Healing surge' laattaa. Nämä laatat ovat yhteisiä pelaajille. Laita 'Start Tile' pöydälle. Muodosta skenaarion ohjeiden mukaan luolastolaattapino. 1) Encouter deck 2) Monster deck 3) Treasure deck, 4) Dungeon tiles 6) Scenario specifics 7) Starting tile 8) Hero cards + power cards 9) Healing surges 10) Hero cards + power cards Luolastolaatat eli 'Dungeon Tiles' Luolastolaatoista muodostuu skenaarion luolasto. Laattaan on kuvattu ruudukko, jota pitk