Siirry pääsisältöön

Mitä tapahtui matkalla Kaliforniaan - Hit Z Road


Tämä tapahtui Litsan Lautapelikerhossa eräänä tiistai iltana. Pöydän ääreen oli kokoontuneet Juha, Anna, Petri ja Timo pelaamaan Hit Z Road peliä. Aiempien erien kokemuksella Juha ja Timo opastivat Annan ja Petrin pelin sääntöihin. Peli on varsin yksinkertainen noppapeli, jossa mukana huutokauppa elementti. Pelaajat käyvät huutokauppaa siitä kuka saa valita ensimmäisenä reitin. Pelaajien tavoitteena saada maailmanlopusta selvinneiden ryhmä Chicagosta Kaliforniaan. Matkaa haittaa zombieiden kansoittamat alueet, joiden kautta pitää kulkea. Muutakin riesaa on vastassa, kuten radioaktiivisuutta.


Peli eteni kaikkien osalta varsin varovasti. Hyvää tuuria ja sopivan tasaista resurssien käyttöä kaikilta pelaajilta. Anna sai heti alkuun kartta- ja laastaritokenit myöhempää käyttöä varten. Juha sai myös karttatokenin joltain valitsemaltaan reitiltä. Petrille kerääntyi mm. kaksi biovaaratokenia. Timo sai mm. kiikaritähtäin-, Molotovin coctail- ja rattitokenit.


Pelin keskivaiheilla erääksi reittivalinaksi nousi 'The Promised Land' ja yhden pisteen peruskortit. Loput kolme reittivalintaa olivat suhteellisen tasaisia. Mainittu reitti houkutti Juhaa ja Annaa ihan tosissaan. Petri ja Timo huomasi ettei 'The Promised Land' korttia voi antaa kummallekaan, koska se olisi tuonut 6 pistettä, joka on ISO määrä tässä pelissä. Tarjouskierros päättyi hetkessä tilanteeseen, jossa tarjoukset olivat: Timo 8, Anna 7, Juha 6 ja Petri 5. Petri joutui passaamaan, koska resurssit loppui. Anna vuoro ja jälleen korotus 8 resurssiin. Timolla oli 10 resurssia ja hän hyppäsi kohtaan kymmenen eli maksimiin. Timo ei halunnut antaa kuutta pistettä Annalle. Tarjouskierros päättyi. Hetken hiljaisuuden jälkeen Juha sanoi 'Tuhosit muuten kaikkien pelit" ja hymähti. Totta tosiaan, tämä tarjouskierros söi kolmelta pelaajalta resurssit olemattomiin. Petrille jäi vähän, mutta ne tarjonneet polttoainetta pakoilua varten eli zombielaumat on kohdattava. Nyt loppupeliin tarvitaan onnea. Neliapilat ja jäniksen käpälät esiin.
Tilanne edenne kahta viimeistä tarjousta.


Peli jatkui. Yksi toisensa jälkeen pelaajia eliminoitui. Lopulta Timo oli yksin ja hänen oli vielä selvittävä kahdesta kierroksesta kahdella jäljellä olevalla eloonjääneellä. Elämää tuhon partaalla. Asiaa helpotti Molotovin Cocktail, jolla pyyhkäistiin yksi zombieryhmä tuhkaksi. Silti onnistumisen todennäköisyys oli heikko. Viimeisellä kierroksella menetettiin vielä yksi eloonjäänyt. Kamppailu zombielaumaa vastaa yhdellä nopalla oli tuska ja mitä ihmeellisintä tuuria. Viimeinen zombie tuhoutui ja voittajaksi nousi tuurilla Timo.

En ole pitkään aikaan kokenut peliä, jossa yksi kierros muuttaa kaikkien pelaajien suunnitelmat ja mahdollisuudet näin totaalisesti. Yhteistyöpelit on asia erikseen. Huutokauppa on Hit Z Road pelissä todella hieno juttu. Ruuvi kiristyy kierros kierrokselta. Kevyt, suhteellisen nopea, huutokauppa, teema ja onnenkoettelua, näistä tämä peli on tehty.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korttikuninkaan kooma

On aika aktivoitua, on aika jälleen kirjoittaa. Tämä v***n koronavirus aiheutti lähes täydellisen kirjoituskooman. Tähän koomaan syynä on ammattini hoitajana ja yllättävän syvä huoli tulevaisuudesta. Peli-illat kuihtui kokoon. Edes 20x20 haaste innostanut. Kevät meni lähinnä uppoutuen digitaaliseen maailmaan. Ei kannata syvässä huolen alhossa lojua - vaan pitää aktivoitua. Litsan pelikerhon peli-illat alkoivat syyskuussa pyöriä uudestaan. Kesällä Saartojen kanssa pelailtiin heidän kotona korvike-Litsassa. Korvike-Litsa oli oikein piristävää. Muutaman pienen peli-illan järjestin kesän aikana.   Lautapelailua on ollut aivan liian vähän. Otetaan muutama poiminto vähäisistä peleistä mitä on tullut pelattua kesän aikana. Undaunted: Normandy Pikkuhiljaa on taistelut edenneet Normandiassa. Pelikaverin kanssa olemme todenneet pelin olevan hyvä peli. Pakanrakennus ja -trimmaus Undaunted: Normandyssä toimii loistavasti. Tunnelma pelin aikana on todella kutkuttava: mitä vastustaja saa se...

Dale of Merchants Collection

Dale of Merchants Collection on jatkoa aiemmin ilmestyneille Dale of Merchants 1 & 2 peleille. Dale of Merchants Collection on yhteensopiva aiemmin ilmestyneiden kanssa ja tuo lisää ominaisuuksia tähän hienoon korttipeliin. Aiemmista sarjan peleistä on kirjoittanut mm. Lautapeliopas ja Pöydällä . Tarkoitukseni on esitellä Dale of Merchants Collection pelin sisältöä. Käytän tästä eteenpäin DoMC lyhennettä. DoMC oli alunperin Kickstarter kampanja ilman scretch goaleja. Toisin sanoen, jälleenmyynti versio on saman kuin Kickstart versio. DoMC on saatavilla hyvin varustelluissa lautapelikaupoissa. Pelilaatikko on hyvin suunniteltu. Sen sisälle sopii kaikki aiemmat DoM pelit korttisuojitettuina. Mukana on organisointia varten kuvitetut ja nimetyt jakajat. Minun aiempi DoM kokoelma oli epämääräisessä pahvilaatikossa hujan hajan. Nyt olen tyytyväinen kun kaikki on yhdessä siistissä pelilaatikossa. Laatikossa on tilaa on vielä tulevalle Dale of Merchants 3 lisäosalle, josta on vahva...

Ennakkovilkaisu: Jäinen Kuolema - Suomen Talvisota

Protopelin ohjekirja. Jäinen Kuolema - Suomen Talvisota (Freezing Death - Finnish Winter War) on Antti Lehmusjärven ja Olli Kleemolan peli vuosia 1939 - 1940 käytyyn sotaan liittyvistä tapahtumista. Sota käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä kestäen kuuluisat 105 päivää. Sota tuli tunnetuksi ankarista talviolosuhteista, josta pelin nimi juontuu. Tänä vuonna, 2019, tulee kuluneeksi 80 vuotta sodan alkamisesta.  Sain mahdollisuuden pelata tätä peliä yhdessä Todellisuuspaon Kaitsun kanssa. Me molemmat olemme kirjekurssitason kenraaleita, joten sotatoimien oikeellisuutta valvoi pelin toinen suunnittelija Antti.  Jäinen Kuolema on kahdelle pelaajalle, jossa toinen pelaaja kontrolloi Suomen joukkoja ja toinen pelaaja Neuvostoliiton joukkoja. Neuvostoliiton pelaaja pyrkii voittamaan Suomelta alueita ja Suomen pelaaja pyrkii pitämään alueet itsellään. Suomen pelaaja pyrkii myös edistämään ulkovaltojen interventiota. Valinnan vaikeus: säästääkö kortti toimint...