Siirry pääsisältöön

Lautapelaamaan 2017 ennakkohöpinää

Menen Lautapelaamaan 2017 tapahtumaan vain lauantaiksi. Olisi kiva olla koko viikonloppu, mutta aikataulu ei tänä vuonna anna periksi. Tulen keksittymään pelaamiseen koko vartalolla.

Lautapelaamaan 2017 tapahtuma on Suomen lautapeliseuran järjestämän pelitapahtuma, jonka pääohjelmana on vapaa pelaaminen. Seuran pelikirjasto on käytettävissä  ja tapahtumaan on vapaa pääsy. Tänä vuonna yhteistyökumppaneina on mm Lautapelit.fi, Competo ja Suomen leluyhdistys. Mielenkiinnolla odotan millä tavalla yhteistyökumppanit on näkyvillä viikonloppuna.

Tavoitteeni on pelata reippaasti lauantaina. Toivottavasti saan uusia pelikokemuksia, sekä syvällisiä että tunkkimaisia kokemuksia. Menen paikalle bussilla. Istumapaikaksi olen varannut pöytäpaikan ja toiselle puolelle on paikkansa ovat varaanneet Todellisuuspaon pariskunta. Ennakkoon olemme kaavailleet pelaavamme kevyttä tikkipeliä nimeltään Wizard. Mitä muuta pelaamme bussissa, jääköön myöhemmän raportin kerrottavaksi. Itse tapahtumaan en ole juurikaan ennakkoon sopinut mitä pelaan. Tarpeetonta sopia kovin tarkkaan.

Olen ollut Lautapelaamaan tapahtumassa aiemmin kolme kertaa. Joka kerta olen kokenut hyvä ja ei niin hyviä pelikokemuksia. Tapahtumassa olen pelipöydissä kohdannut ihmisiä, joita olen kohdannut myöhemmin muissa pelitapatumissa (esimerkiksi JunaCon). Heitä odotan tapaavani jälleen kerran.

Kaksi vinkkiä itselle ja muille

  • Muista juoda! Jaksat pelata ja olla ihmisiksi.
  • Pelaa pitääksesi hauskaa!

Yst.terv.
</TimoL>

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korttikuninkaan kooma

On aika aktivoitua, on aika jälleen kirjoittaa. Tämä v***n koronavirus aiheutti lähes täydellisen kirjoituskooman. Tähän koomaan syynä on ammattini hoitajana ja yllättävän syvä huoli tulevaisuudesta. Peli-illat kuihtui kokoon. Edes 20x20 haaste innostanut. Kevät meni lähinnä uppoutuen digitaaliseen maailmaan. Ei kannata syvässä huolen alhossa lojua - vaan pitää aktivoitua. Litsan pelikerhon peli-illat alkoivat syyskuussa pyöriä uudestaan. Kesällä Saartojen kanssa pelailtiin heidän kotona korvike-Litsassa. Korvike-Litsa oli oikein piristävää. Muutaman pienen peli-illan järjestin kesän aikana.   Lautapelailua on ollut aivan liian vähän. Otetaan muutama poiminto vähäisistä peleistä mitä on tullut pelattua kesän aikana. Undaunted: Normandy Pikkuhiljaa on taistelut edenneet Normandiassa. Pelikaverin kanssa olemme todenneet pelin olevan hyvä peli. Pakanrakennus ja -trimmaus Undaunted: Normandyssä toimii loistavasti. Tunnelma pelin aikana on todella kutkuttava: mitä vastustaja saa se...

Dale of Merchants Collection

Dale of Merchants Collection on jatkoa aiemmin ilmestyneille Dale of Merchants 1 & 2 peleille. Dale of Merchants Collection on yhteensopiva aiemmin ilmestyneiden kanssa ja tuo lisää ominaisuuksia tähän hienoon korttipeliin. Aiemmista sarjan peleistä on kirjoittanut mm. Lautapeliopas ja Pöydällä . Tarkoitukseni on esitellä Dale of Merchants Collection pelin sisältöä. Käytän tästä eteenpäin DoMC lyhennettä. DoMC oli alunperin Kickstarter kampanja ilman scretch goaleja. Toisin sanoen, jälleenmyynti versio on saman kuin Kickstart versio. DoMC on saatavilla hyvin varustelluissa lautapelikaupoissa. Pelilaatikko on hyvin suunniteltu. Sen sisälle sopii kaikki aiemmat DoM pelit korttisuojitettuina. Mukana on organisointia varten kuvitetut ja nimetyt jakajat. Minun aiempi DoM kokoelma oli epämääräisessä pahvilaatikossa hujan hajan. Nyt olen tyytyväinen kun kaikki on yhdessä siistissä pelilaatikossa. Laatikossa on tilaa on vielä tulevalle Dale of Merchants 3 lisäosalle, josta on vahva...

Ennakkovilkaisu: Jäinen Kuolema - Suomen Talvisota

Protopelin ohjekirja. Jäinen Kuolema - Suomen Talvisota (Freezing Death - Finnish Winter War) on Antti Lehmusjärven ja Olli Kleemolan peli vuosia 1939 - 1940 käytyyn sotaan liittyvistä tapahtumista. Sota käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä kestäen kuuluisat 105 päivää. Sota tuli tunnetuksi ankarista talviolosuhteista, josta pelin nimi juontuu. Tänä vuonna, 2019, tulee kuluneeksi 80 vuotta sodan alkamisesta.  Sain mahdollisuuden pelata tätä peliä yhdessä Todellisuuspaon Kaitsun kanssa. Me molemmat olemme kirjekurssitason kenraaleita, joten sotatoimien oikeellisuutta valvoi pelin toinen suunnittelija Antti.  Jäinen Kuolema on kahdelle pelaajalle, jossa toinen pelaaja kontrolloi Suomen joukkoja ja toinen pelaaja Neuvostoliiton joukkoja. Neuvostoliiton pelaaja pyrkii voittamaan Suomelta alueita ja Suomen pelaaja pyrkii pitämään alueet itsellään. Suomen pelaaja pyrkii myös edistämään ulkovaltojen interventiota. Valinnan vaikeus: säästääkö kortti toimint...